Viikonlopun pros and cons

Plussaa saavat ehdottomasti ihmiset:

+ Olimme eilen jälleen Reinellen kanssa hiomassa tämän tempputaitoja Kupittaan vauvasirkuksessa. Oma jonglööraukseni ei vieläkään varsinaisesti sykähdytä, mutta eteenpäin mennään! Kuitenkin seura tuolla kyseisessä kärrynpyörien ja luovien kuperkeikkojen ihmemaassa ansaitsee koko maneesin täydeltä aplodeja: on mahtavaa saada harrastusseuraa, jonka kanssa löytyy muitakin yhdistäviä tekijöitä kuin samoille näppäimille ajoittunut synnytys.

+ Eura ja perhe täällä. ♥

+ Amila, joka on viime aikoina haastanut niin sanotusti täydellä tuutilla ihan kaikessa mahdollisessa. Välillä sitä unohtaa itse olevansa aikuinen, jonka pitäisi pysyä rauhallisena kalliona, jota vasten lapsen on turvallista antaa hallitsemattomien tunteidensa riehua. Ihmisiähän tässä toki kaikki olemme, mutta silti sitä toivoisi osaavansa käyttäytyä ihan aina hyvin ja oikein, kun kyse on omasta lapsestaan. Kun nuo tunnemyräkät laantuvat ja myrskyn jälkeinen poutasää kirkastaa näkymät, tulee Amppu aina halaamaan ”Äiti, I love you. Sinä olet minulle paras äiti.” Että osaakin valita sanansa oikein, tuo pieni pippurini.

+ Nana, jolla on sylin täydeltä omiakin murheita ja stressinaiheita, mutta jaksaa silti olla se minun kallioni, jota vasten minä saan myrskytä tuskaillessani deadlinejen paukkumista ja tekemättömiä töitä. Tämä on itse herännyt jo ennen kukonlaulua lenkille, mutta jaksaa silti napata tytöt mukaansa kauppareissulle ja pyöräretkelle hevosia katsomaan, jotta minä saan sillä välin opiskella – ja käydä suihkussa.

+ Ei tämä nyt ehkä ihan ihmiseksi personoidu, mutta on suihkukin vain aika ihana. ♥

Negatiivisia ei olekaan kuin yksi, joka tällä hetkellä mustaa alleen kaiken muun:

–  Onnistuin eilen heittämään puhelimeni vessanpönttöön. Sivistynyt minäni haluaisi kirjoittaa tähän ”hitto” korostamaan ärsyyntynyttä tunnetilaani, mutta realistisempi puoleni valitsisi osuvamman sanavalinnan ”paska”. Hitsi että ärsyttää. Ja kirsikkakin tähän mätään kakkuun saatiin, kun yritin pelastaa Samsung-raasuani lavuaarin äärellä ja yhtäkkiä alaviistosta kuului riemastunut kiljahdus: Reinelle oli vihdoin päässyt saavuttamaan jo viikkoja tavoittelemansa kohteen ja seisoi nyt ylpeä hymy naamallaan pöntön äärellä. Menin nostamaan tätä pois, kun huomasin, ettei syy maireaan virneeseen ollutkaan pelkästään pöntön saavuttamisessa: tyttö oli äitinsä esimerkkiä noudattaen viskannut sinne uuden (valkoisen, tietysti) piponsa. Kiitti tästä solidaarisuudesta Reinelle.

Puhelin on tällä hetkellä upotettuna sormisuolaan. Katsotaan sitten huomenissa, josko se ei olisi ihan täysin tuhoutunut. Vaan onneksi meillä on vakuutukset kunnossa, OP Pohjolankin voisi liittää ehdottomasti Pros-puolelle tätä listaa.

PS. On muuten vähätellen sanottuna haastavaa olla ilman puhelinta. Ensimmäinen reaktio pönttöön sukeltamisen jälkeen oli, että tätä pitää päästä itkemään Snapchattiin. Kyllä on kuulkaa rankkaa, kun tämäkin keino käsitellä koettua tragediaa on evätty.

DNA-matka

Tässäpä jälleen yksi hyvä video katsottavaksi.

(Videoon saa tekstitykset oikean alareunan asetuksista.)

Minä olen suomalainen ja olen äärettömän ylpeä siitä.

Mutta on myös tärkeää tiedostaa, että käsite ”suomalaisuus” on keksitty ja abstrakti: se ei ole mikään absoluuttinen fakta, joka todella erottaisi meidät vaikkapa venäläisistä – muuta kuin sillä, että koemme olevamme suomalaisia. Asumme alueella, jonka edeltäjämme ovat rajanneet ja nimenneet Suomeksi. Kansallinen identiteetti on ollut tärkeä elementti aikoinaan kansallisvaltioita muodostettaessa. Vaan tieteellisesti me olemme kaikki enemmän tai vähemmän yhtä ja samaa homo sapiensia – itse luomiemme poliittisten ja sosiaalisten rakenteiden erottamia vain. Ei ole väärin olla ylpeä omasta maastaan, mutta ehkä kannattaa olla varovainen ennen kuin käyttää termiä ”suomalainen” luomaan vastakkainasetteluja.

Olisipa mielenkiintoista tietää oma geneettinen historiansa!

Hashtag meikitön

Kello oli seitsemän, kun lysähdin sunnuntai-iltana kotisohvalle Eurassa vietetyn viikonlopun jälkeen. Väsytti, mutta yksi asia olisi tehtävä heti: tyhjennettävä laukut. Melko nopeastihan tuo on tehty, mutta silti kyseessä on yksi inhokkitöistäni koko maailmassa – etenkin, kun pakkaan aina ihan liikaa niin työille kuin itsellenikin. Noh, hetken päästä pesukone pyöri ja puhtaat vaatteet olivat löytäneet kaappeihin. Viimeisenä vein vielä kylppäriin kuuluvat tavarat paikoilleen. Tangle Teezer omaan koriinsa ja ihonhoitotuotteet omalle hyllylleen. Näiden väliin jäi tyhjä kori.

Hitto.

Taisin jättää meikkipussini Euraan.

Meikitön (15)

Minulla on hieman ristiriitainen suhde meikkaamiseen: en välitä kovin vahvasta ehostuksesta itselläni, mutta toisaalta mielelläni ulos lähtiessäni hoidan tietyn yhden minuutin meikkirutiinin. Levitän tipan meikkivoidetta käsin silmänalusten ja poskipäiden alueelle, koska ensin mainittu kertoo karua totuuttaan valvotuista öistä ja jälkimmäisten iho herkästi punoittaa. Vahvistan myös pikaisesti hentoisia kulmiani vaaleanruskealla kulmakynällä.

Toisinaan jaksan myös sutia ripsiväriä ja poskipunaa, mutta yleensä mennään tuolla riisutummalla versiolla.

Vaan nyt ei sitten mennä pariin viikkoon silläkään.

Meikitön (25)

Ensin ajattelin käydä pikaisesti hakemassa ainakin sen meikkivoiteen H&M:stä, mutta sitten tajusin tämän epäonnisen unohduksen mahdollisuudet: pari viikkoa ilman ensimmäistäkään meikin hiventä voisi tehdä ihan hyvää. Toistaiseksi on sujunut oikein hyvin.

Joskin pakko myöntää, että eilen keskustassa käydessäni olin vähällä murtua. Olin Hansan hissin kirkkaan, armottoman valon sekä valtavan peilin armoilla koko matkan ensimmäisestä kerroksesta kolmanteen. ”Hitto, että näytän vanhalta!” H&M:n meikkiosasto olisi ollut vain yhden napin painalluksen päässä.

Mutta hillitsin itseni ja hyvä niin.

Meikitön (37)

Tämän meikittömyyden vaikeus nimittäin todistaa vain sen, että sitä todellakin tarvitaan. Tältä minä oikeasti näytän. Tällaiset minun kasvoni ovat 28 eletyn vuoden, kahden lapsen, valvottujen öiden, itkettyjen itkujen ja monien sydämellisten naurujen jälkeen.

Ja sitä paitsi, mikä se sellainen ajatusmaailma on, jossa itsensä peittäminen ja muokkaaminen on normi ja omana itsenään oleminen sen sijaan jotain erityisen rohkeaa ja epätavallista. Jotain, jota korostaa hashtageilla #nomakeup ja #natural. Hölmö hölmö maailma ja hölmömpi minä.