Se parempi lauantai

Wompat-kantoreppu

Toiset päivät vaan ovat parempia kuin toiset. Tänään on ollut hyvä muistuttaa itselleen, että nämä ne ovat niitä pätkiä omassa elämässäni, joiden takia kannattaa kahlata läpi hieman tahmeammatkin ajanjaksot. Ihana mennä pian nukkumaan, kun posket nykivät yhä hymyyn, vatsanpohjassa kutittelee onnellisesti ja jatkuvasti purskahtelen edelleen nauruun, kun tänään käydyt keskustelut ja tilanteet nousevat mieleen.

Sellaisia fiiliksiä ne omat ihmiset vain herättävät. Onneksi ovat omia. ♥

wompat kantoreppu (1)IMG_9572 IMG-20160528-WA0021 IMG_9566 IMG_9570 IMG_9584 IMG-20160528-WA0024 IMG-20160528-WA0027

Ihana ystäväni ja Amilan kummitäti Anna tuli tosiaan tänään viettämään lauantaita Turussa. Päivän kohokohdaksi oli jo etukäteen kaavailtu vietnamilaisten kesärullien näpertelyä porukalla. Rullat olivat herkullisia, mutta kyllä se päivän sokeri silti vain löytyi niiden ympäriltä: kun My Little Pony -muistipelissä edettiin rinta rinnan aivan viimeisille korteille saakka, kun bussissa päiviteltiin tamperelaisten ja turkulaisten eroavaisuuksia saaden tuntematon kanssamatkustaja spontaanisti liittymään keskusteluun – tamperelainen tietysti hänkin, kun vedettiin porukalla Tuhkimo broadway-tyylillä läpi ja kun illalla bussipysäkillä halattiin ja päätettiin nähdä taas ihan pian.

Joo. Tämä oli kyllä poikkeuksellisen hyvä päivä.

Jatka lausetta x 18

Turun linna (66)

En ymmärrä… tällä hetkellä paljoakaan. Hetki sitten naapurimme paljasti, että hän ja miehensä järjestävät häitä. Hetken kuluttua koin tarpeelliseksi kysyä tarkentavan kysymyksen: ”Niin siis teidän omia häitä?” En myöskään ymmärrä niitä Facebook-päivityksiä, joissa dramaattisesti kirjoitetaan vaikkapa ”Elämäni hirvein päivä. Luottamus petetty. Oon niin vihainen!” Sitten kommenttikenttä täyttyy, kun ihmiset kysyvät, mitä on tapahtunut ja muutama harva saa vastauksen ”Pistän yv.” Argh, sisäinen Ulla Taalasmaani raastaa ranteitaan auki bonuskortilla.

Seuraavaksi ajattelin… mennä suihkuun ja pestä hiukseni, vaan kun en millään jaksaisi.Toinen vaihtoehto onkin kääntyä eteisestä vasemmalle päätyen keittiöön ja jääkaapin houkuttelevan tarjonnan ulottuville. Fiksu ratkaisu olisi olla tekemättä enää viidettä leipää (koska ei siellä jääkaapissa oikeasti ole tällä hetkellä juuri mitään), vaan painua pesulle ja sieltä suorinta tietä sänkyyn.

Viimeaikoina… olen ahertanut intensiivisesti kevään viimeisten kurssien parissa sillä seurauksella, että palautin tänään kaksi viimeistä esseetä. Hip hip hurray!

En osaa päättää… mennäkö sinne suihkuun vai ei? No ei, kyseistä hiustenpesua on pakoiltu jo riittävän monta päivää. Eilen ostin lisäaikaa pesemällä otsatukan lavuaarissa ja tänään olen määrätietoisesti vain kieltäytynyt katsomasta peiliin kuin suoraan edestä päin – vaan nyt on aika raijata ruhonsa kuurattavaksi.

Muistan ikuisesti… sen hetken, kun Burkina Fason ja Malin rajalla istuimme keskellä pimenevää viidakkoa ja odotimme, tuleeko muuan samalla bussilla matkustanut burkinalainen mies takaisin Burkina Fason puolelta ystäväni pankkikortin ja riittävän käteissumman kanssa, jotta voisimme ostaa itsellemme viisumit maahan. Ja kyllähän tuo kyseinen mies, enkelimäinen pelastajamme tuli ja matka saattoi jatkua.

Päivän paras juttu… tovi sitten soitettu puhelu parhaan ystävän kanssa. Tämä saapuu kaikesta julkisen liikenteen vastustamisesta huolimatta Tampereelta tänne Suomen Turkuun lauantaina ja suunnitelmissa olisi viettää vallan loistava päivä.

Noloa myöntää, mutta… en ole varmaan kertaakaan osannut koneella kirjoittaa muuan suht tunnetun kaupungin nimeä ensimmäisellä yrityksellä oikein. Onneksi sen voi lyhentää kahteen kirjaimeen: NY. New You.. shit. New York. Aina sama kaava,

Viikko sitten… oli vuoden ehdoton kohokohta ja koko ihmiskuntaa merkityksellään järisyttävä juhlapäivä. Tietysti jokainen sen tietääkin ja tahoillaan sitä viettikin juhlallisin menoin, mutta kerrattakoon vielä: 19.5. on meikäläisen (okei, muutaman muunkin – myös Amilan) nimpparit.

Kaikista pahinta on… hammaslääkäri. Myönnän pelkääväni ja nyt viime aikoina lähipiiristä on melko painokkaasti painostettu minua varaamaan itselleni aika kyseiseen tarkastukseen. Opiskelijana tuo olisi fiksua hoitaa ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön kautta, mutta mutta, en halua.

Turun linna (84)

Salainen taitoni on… se, että osaan puhua sujuvaa aku ankkaa. Tämä ymmärrettävästi kadehdittava taito kulkee veressä ja on tärkeä osa äitini puolen suvun identiteettiä – me taitavat Niemet.

Jos saisin yhden toiveen se olisi… että Reinelle alkaisi nukkua öisin hieman pidempiä pätkiä. Jo reilu viikko on menty sellaisella mukavalla rytmillä, että neiti heräilee tunnin välein. Väsyttää.

Minulla on pakkomielle… varmasti monestakin asiasta, mutta viimeisimpänä yllätin itseni muodostamalla pakkomielteen erääseen Lindexin mekkoon. Kyseinen kolttu oli minun koossani loppu niin keskustan myymälässä kuin verkkokaupassakin, joten päädyin anelemaan apua Snapchatin puolella. (En oikeasti normaalitilassa suhtaudu näin intohimoisesti vaatteisiin.) Ihana Reetta lupasi metsästää mekkoa niin Salon kuin Helsinginkin liikkeistä, vaan lopulta armas veljeni vaimo osti sen minulle Porista. Jesh! Nyt enää tarvittaisiin kutsu mihin tahansa kesäjuhliin, joihin laittaa kyseinen mekko päälle. Että vinkki vinkkinen vain: mikäli oma sukulais- ja tuttavapiirisi on joko laadullisesti tai määrällisesti kehno, niin meikäläiselle saa laittaa kutsua tulemaan. (Kompensoin ainakin määrällistä vajetta.)

Söin tänään…  niitä leipiä. Lisäksi ainakin aamupuurot (kyllä, monikko), lounaaksi silakkapihvejä ja uusia perunoita, välipaloina ainakin rahkaa ja mustikoita sekä banaanin, kaksikin. Viimeistelin myös Amilan eiliset pizzan jämät sekä pannarit. (Jälleen monikko.) Minusta ihmisissä, jotka eivät syö, on jotain sangen epäilyttävää. 

Ärsyttävintä on… kun ostan pussilisen avokadoja, jotka ovat kaikki totaalisen raakoja, mutta sitten kuta kuinkin seuraavana päivänä jo sisältä aivan ruskeita. Tarvitsen avokadokoulutusta, kipeästi.

Minusta on söpöä… kun aina iltaisin Reinellen nauru on niin herkässä ja Amila on ainoa, joka saa tämän kikattamaan ääneen. Siskokset ovat söpöjä yhdessä. ♥

Hävetti… kun seinänaapuriin muutti uusia asukkaita ja minä – ihan vähän vain – kurkistin ikkunasta näiden muuttopuuhia – ja jäin siitä kiinni.

Olenko ainoa, jonka mielestä… Rainbown kauramaito on parasta, mitä kahvin sekaan voi lorauttaa?

(Postauksen kuvat ovat loogisesti suoraan maaliskuulta, kun vasta ensimmäisten vienosti lämmittävien auringonsäteiden myötä uskalsi herätellä toiveita tulevasta keväästä.)

Last minute efficiency

Noniin, what did I, you and pretty much everyone else say? Aikaa parin kurssin viimeistelyyn oli vielä tovi sitten kuukauden verran – nyt samaiseen urakkaan on viisi päivää. Kuinka tässä taas kävi näin?

Iltasatu

Nyt ei auta kuin istua persus tiukasti koneen ääressä ja näpyttää vielä ne puuttuvat esseet tässä tulevan viikon aikana.

Vaan nyt tänään, päivänä, jona on lupa vain istua suklaalevyn kanssa jääkiekkoa tapittamassa, vaikuttaa tuleva viikko ja oikeastaan koko tulevaisuus oikein mukavalta. Olo on sellainen luottavaisen innostunut: vähän kuin tarkoituksena olisi seuraavana päivänä pinkoa maraton, mutta tänään voi vielä vain fiilistellä, kuinka kohta on juossut tuon pöyhkeään retosteluun oikeuttavan määrän kilometrejä. On suhteellisen helppo innostua etukäteen ahkerasta opiskeluviikosta, jota seuraa elämänlaatua parantava ja niin mieltä kuin hyllyjäkin keventävä täyssiivous. Voi tulen olemaan niin fiiliksissä, jahka tuo kaikki on tehty!

Heh, heikko mieleni taitaa tosiaan elää tulevaisuudessa, ajassa, jona itse työ on jo takana ja nyt voidaan vain ketarat ojossa nauttia sen hedelmistä.